Aluevaaleissa tarvitaan ääntäsi

Vaalimainokset ovat jälleen ilmestyneet katukuvaan ja paikallislehdessä tutut kasvot kertovat olevansa ehdolla aluevaaleissa. Ennakkoäänestyskin on pyörähtänyt jo käyntiin. Silti moni miettii vielä, mistä vaaleista tässä nyt oikein on kyse, vaikka paljon aiheesta viime päivinä on kirjoitettu ja keskusteltu.

Minulle tulee edelleen paljon oleellisia kysymyksiä aluevaaleihin liittyen. Mistä oikein siis on kyse?

Kyllä. Näissä vaaleissa voi äänestää koko Satakunnan alueella. Kankaanpääläinen raumalaista ja huittislainen karvialaista. Ehdokkaita Satakunnassa on yhteensä 495. Tuosta joukosta jokaiselle varmasti löytyy sopiva ehdokas. Mukana on myös monta hyvää Pohjois-Satakunnan omaa ehdokasta, jotka tuntevat alueemme tarpeet ja palvelut parhaiten. Satakunnassa valitaan yhteensä 69 aluevaltuutettua, joiden käsissä on 1.1.2023 lähtien sinun, minun ja naapurin Maijan terveydenhuollon palvelut, sosiaalihuollon palvelut ja palo- ja pelastuspalvelut.

Meille pohjoissatakuntalaisille se siis tarkoittaa, ettei kaikille tuttua PoSaa sitten enää ole. On vain koko Satakunnan kokoinen hyvinvointialue, jonka palvelukseen siirtyy noin 10 000 työntekijää, myös PoSan työntekijät. Tulevat vaaleissa valitut valtuutetut ratkaisevat sen millainen palveluverkko meillä tulevaisuudessa on. Missä ja miten Satakunnan alueella jatkossa pääsee lääkäriin, missä järjestyy viikonloppupäivystys, miten vammaispalvelut järjestetään koko Satakunnassa, minkälaisia vanhuspalveluita on saatavilla, miten turvataan riittävä henkilöstö kotihoitoon, pääseekö hoitoon, jos on alkoholin kanssa ongelmia ja voimmeko luottaa siihen, että paloasemaverkosto säilyy kattavana koko Satakunnan alueella. Tässä vain murto osa isosta kokonaisuudesta.

Vain äänestämällä voit vaikuttaa siihen, ketkä meidän satakuntalaisten hyvinvoinnista vuoden päästä kantavat vastuuta. Ensimmäistä kertaa elämässäsi sinulla on mahdollisuus suoraan äänestää henkilöä, jonka haluat edustavan sinua edellä mainituissa asioissa. Jos sinä et äänestä, niin joku toinen tekee sen puolestasi.

Toivon, että mahdollisimman moni löytäisi vaaliuurnille. Nyt jos koskaan se on tärkeää.

Heidi Viljanen

Kansanedustaja

Aluevaaliehdokas (sd.)