Kuntavaaliohjelmamme

Kankaanpään SDP:n kuntavaaliehdokkaita

Politiikassa on kyse arvovalinnoista. Erityisen tärkeitä valinnat ovat silloin, kun julkinen talous on tiukoilla eikä kaikkeen ole varaa. Oikeistohallitus vie Suomea väärään suuntaan. Siksi kunnissa on tehtävä päätöksiä, joilla parannetaan jokaisen suomalaisen arkea. Koska kaiken voi tehdä reilummin ja se mikä on reilua, on myös järkevää.

Kuluneella valtuustokaudella olemme mm. halunneet turvata maksuttoman toisen asteen kankaanpääläisille nuorille, kyseenalaistaneet Venesjärven uuden koulun investointia ja vaatineet sen rahoitusvaihtoehtojen uudelleen harkintaa, halunneet laajentaa nuorisotilan aukioloa ja tarjota maksuttoman aamupalan yläkoululaisille. Olemme vaatineet panostuksia kaupungin markkinointiin ja lapsivaikutusten arviointia päätöksentekoon. 

Suuri osa asioita kuntapolitiikassa etenee yhteistyössä ja vain ne harvat riidat päätyvät paikalliseen uutisointiin. Siksi pitääkin muistaa, että yhteistyökyky on tärkeimpiä luottamushenkilön ominaisuuksia ja sitä sosialidemokraateilta löytyy. 

Lapsille ja nuorille parasta – ei säästökohteita!

Hyvä päivähoito ja koulutus eivät ole menoeriä vaan tulevaisuusinvestointeja. Pienet ryhmäkoot ja riittävä henkilöstö takaavat sen, että jokainen lapsi saa turvallisen alun elämään ja jokainen nuori tarvitsemansa tuen. Kiusaaminen ei kuulu yhteenkään kouluun. Impivaaran päiväkodin peruskorjaus on käynnistettävä eikä sen lakkautusta tule edes harkita.

Hyvinvoiva nuori – vahva Kankaanpää

Hyvinvoiva nuori on kaupungin tulevaisuus. Siksi Kankaanpään on kokeiltava rohkeasti uusia keinoja nuorten jaksamisen tukemiseksi, kuten koulupäivän aloittamista yläkoulussa klo 9. Harrastamisen pitää olla jokaisen lapsen oikeus, ei perheen rahatilanteesta kiinni. Maksuttomat harrastusmahdollisuudet koulupäivän yhteydessä ja nuorisotyöhön panostaminen ovat keinoja ehkäistä yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Jokaiselle nuorelle on löydyttävä polku jatko-opintoihin ja työelämään. Jos Suomen hallitus leikkaa nuorten maksuttomasta toisesta asteen koulutuksesta, on kaupungin huolehdittava nuoristaan itse. 

Kankaanpää – viihtyisä ja elävä kaupunki

Arjen sujuminen ja kaupungin viihtyisyys tehdään yhdessä. Hyvin hoidetut puistot, kevyenliikenteen väylät ja virkistysalueet kutsuvat liikkumaan ja nauttimaan ympäristöstä. Kankaanpää tunnetaan erinomaisista liikuntamahdollisuuksistaan, ja ne on turvattava kaikenikäisille kuntalaisille. Kaupungin siisteys, turvallisuus ja aktiivinen kulttuurielämä lisäävät kaikkien hyvinvointia. Kunnissa on huolehdittava kulttuurin elinvoimasta ja toimintamahdollisuuksista, vaikka maan hallitus kohdistaa merkittäviä leikkauksia kulttuurin rahoitukseen. Yksi keino on vastinraha, jossa kunta tukee kulttuuritoimijoita yksityisten lahjoitusten mukaisesti sovittuun rajaan asti.

Luonnon monimuotoisuus ja ympäristötietoisuus

Kaupungin on huolehdittava luonnon monimuotoisuuden säilymisestä ja vahvistamisesta sekä otettava ympäristötietoisuus vahvemmin mukaan päätöksentekoon. Geopark-yhteistyötä on kehitettävä ja sen tuomaa näkyvyyttä hyödynnettävä paremmin kaupungin ja matkailun vahvistamisessa.

Pohjois-Satakunnan äänen on kuuluttava hyvinvointialueella

Terveys- ja sosiaalipalveluiden päätökset tehdään Satakunnan hyvinvointialueella, mutta Kankaanpään ja koko Pohjois-Satakunnan on vaikutettava niihin yhdessä. Jokaisella on oikeus hoitoon ja tukeen silloin, kun sitä tarvitsee. Siksi kuntien ja päättäjien on tehtävä yhteistyötä, jotta palvelut turvataan ja ne vastaavat ihmisten tarpeisiin. Ikäihmisille on oltava tarjolla monipuoliset asumisvaihtoehdot ja tukea kotona pärjäämiseen. 

Kenenkään ei pidä jäädä yksin

Ihminen on luotu kuulumaan yhteisöön. Kankaanpään on oltava kaupunki, jossa jokainen löytää paikkansa ja yhteisönsä. Kankaanpäähän tarvitaan yksinäisyyden vähentämisen toimenpideohjelma. Kaupungin on tuettava yhdistyksiä ja yhteisöjä, jotka tarjoavat ihmisille mahdollisuuksia osallistua ja kokea kuuluvansa johonkin. Kuntalaisille on luotava uusia tapoja vaikuttaa omaan elinympäristöönsä, esimerkiksi osallistavan budjetoinnin kautta.

Työpaikkoja ja yrittäjyyttä – elinvoimainen Kankaanpää

Kaupunki ei elä ilman työpaikkoja. Fiksu hankintapolitiikka, toimiva yritysneuvonta, sujuva kaavoitus ja yritysalueiden kehittäminen luovat edellytyksiä yrittäjyydelle ja uusille työpaikoille. Työllisyyspalveluiden on panostettava erityisesti nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistymiseen – me emme halua, että kukaan jää työelämän ulkopuolelle. Yhteistyö maakunnan eri toimijoiden, kuten Satakuntaliiton, oppilaitosten, muiden kuntien ja Porin prikaatin kanssa, on tärkeää niin alueen elinvoiman kuin monien muidenkin asioiden kannalta.

Taloutta pitää hoitaa järjellä

Kaupungin raha-asiat on hoidettava fiksusti. Emme hyväksy hallitsematonta velkaantumista, mutta emme myöskään sellaista säästämistä, joka kurjistaa palvelut ja tappaa kaupungin elinvoiman. Digitaalisia ratkaisuja ja tekoälyä on hyödynnettävä fiksusti hallinnon tehostamisessa. Jokainen euro käytetään viisaasti – kuntalaisten hyväksi.

Kaupungin työntekijöitä on arvostettava

Kankaanpää toimii sen työntekijöiden varassa – he pitävät koulut, kirjastot, kadut ja päiväkodit toimivina. Henkilöstön osaamista ja työhyvinvointia on arvostettava, eikä heidän työtään saa vähätellä. Teknologian kehitys tukee monia prosesseja, mutta se ei tee ruokaa lapsille, opeta koulussa eikä rakenna kaupunkia. Pidetään huolta siitä, että työntekijöillä on hyvä olla, ja että kaupunki säilyy vetovoimaisena työnantajana.

Investoidaan fiksusti, ei hätiköiden

Kaupunki tarvitsee investointeja, mutta niiden on oltava harkittuja ja kuntalaisten etua palvelevia.  Samalla on huolehdittava siitä, että investoinnit eivät rasita kaupungin taloutta kohtuuttomasti. Esimerkiksi lukion peruskorjaus on nostettava tulevalla valtuustokaudella keskusteluun ja Sataedun kanssa on käytävä vuoropuhelua Kankaanpään toimipisteen investointien tärkeydestä.

Kunnan omaisuus kuuluu kuntalaisille

Toimiva vesihuolto on jokaiselle kuntalaiselle tärkeä palvelu. Saatavuuden ja valvonnan turvaamiseksi vesihuolto tulee pitää kuntien omistuksessa.  Sama koskee kaupungin energiayhtiötä, Vatajankoskea – sen toimintamahdollisuudet on turvattava, eikä edes vähemmistöosuuden myyntiä tule harkita. Päätösvalta kaupungin tärkeistä resursseista on säilytettävä Kankaanpäässä, eikä niitä saa päästää markkinavoimien haltuun.

Kankaanpään sosialidemokraatit tekevät työtä kaupunkilaisten hyväksi – kuuntelemme asukkaita, toimimme avoimesti ja varmistamme, että Kankaanpää pysyy elinvoimaisena ja houkuttelevana myös tuleville sukupolville.

Äänestä kuntavaaleissa SDP:n ehdokasta!