Kankaanpään demareiden valtuustoryhmä päätyi pitkän harkinnan jälkeen kannattamaan Kankaanpään kaupungin taloushallinnon siirtämistä Kunnan Taitoa Oy:n hoidettavaksi. Taitoa Oy on kuntien omistama, voittoa tavoittelematon osakeyhtiö, jonka perustajajäsen Kankaanpääkin on. Päätöksessä oli siis kyse yhden kaupungin osatoiminnan siirtämisestä
omistamallemme yhtiölle. Valmistelu oli hoidettu hyvin ja selvitystyöhön upposikin lukemattomia työtunteja ja yli 50 000 euroa selvää rahaa.
Emme me kovin monessa asiassa ulkoistamiselle, ei edes kuntien omille
yhtiölle, lämpene. Perusteluna myönteiselle kannallemme oli näkemys siitä, että kaupunkimme taloushallinto hoidettaisiin Taitoan toimesta vähintään yhtä hyvin kuin´kaupungin sisäisenä toimintana. Työntekijät olisivat siirtyneet Taitoan palvelukseen vanhoina työntekijöinä samoin työehdoin ja heille olisi taattu jopa kahdeksan vuoden työsuhdeturva.
Isoin positiivinen vaikutus päätöksellä olisi kuitenkin ollut Kankaanpään elinkeinoelämään. Taitoa haki liiketoiminnalleen kasvua. Yrityksellä oli selkeä tahtotila laajentaa Kankaanpään toimipistettä. Tämä olisi tarkoittanut uusia työpaikkoja kaupunkiimme. Tämä oli painavin syy myönteiseen kantaamme.
Yhteistyö Taitoan kanssa kaatui kaupunginvaltuustossa äänin 19-16. Työpaikkojen turvaamisen lisäksi mahdollisuus saada uusia ei kiinnostanut kaikkia valtuutettuja. Meille jokainen työpaikka, oleva ja tuleva, olisi ollut arvokas.
Valtuuston kokouksessa 13.5.2013 päätöstä tehneet sos.dem valtuutetut
Katri Kujanpää, valtuustoryhmän pj
Heidi Viljanen, valtuustoryhmän vpj
Sari Pihlajaniemi, valtuutettu
Susanna Kallama, valtuutettu
Paula Kuusisto, varavaltuutettu
