Kiukuttelua ja takalukkoa

(Marko Vuorenmaa, Jari Koivisto, julkaistu Kankaanpään Seudussa 29.8.2013)

Jopas ottaa Kakea koville viime kausi. Itse anoi eroa valtuuston puheenjohtajan paikalta ja eron valtuusto myönsi. Mitä sitä nyt kiukuttelemaan? Eikä kai se demareitten vika ole, jos kepulaisten valtuustoryhmä hajaantui kahtia sisäisistä ristiriidoistaan johtuen. Se, jos mikä, vaikeutti huomattavasti päätöksentekoa viime kaudella. Toivottavasti jotain on opittu.

Valtuuston puheenjohtaja Juhantalon mukaan keskustan ja perussuomalaisten yhteistyö sujuu hyvin. Hyvä niin, sillä suurimpina valtuustoryhminä heillä on selkeä enemmistä, 21 valtuutettua 35:stä ja siten mahdollisuus tehdä mieleistään politiikkaa ja päätöksiä. Ei siihen edes muita tarvita jos ei haluta.

Pitkään on ollut nähtävissä Kankaanpään talouden luisuminen alamäkeen. Politikointi ja äänien kalastelu on aiheuttanut sen, ettei monilta ole löytynyt rohkeutta tarvittaviin päätöksiin alamäen oikaisemiseksi.

Uuden valtuuston ensimmäisenä vuonna Kankaanpää tekee surkean tuloksen, noin 3 miljoona euroa alijäämää ja samaa rataa jatkuu, jollei kykyä päätöksentekoon löydy. Kuluvana vuonna on enemmistö keskittynyt lähinnä vanhojen, jo päätettyjen, tehostamistoimien perumiseen ja uusien aloitteiden tekoon eli keksitty lisää menokohteita, jotka ajaa taloutta entistä syvemmälle. Sitä mistä raha niihin otetaan, siihen ei avauksia ole tullut.

Uuden tasapainottamisohjelman tekoa on juuri aloiteltu, mutta epäilemme lopputuloksen jäävän laihaksi. Nostetaan veroprosenttia, kaupunginpuutarhurilta muutama tonni pois kukkaistutuksista ja kun Posa vielä alibudjetoidaan, saadaan talousarvio näyttämään hyvältä. Ensi vuonna sitten todetaan, ettei ihan onnistunutkaan.

Tämä tuleva syksy on näytön paikka perussuomalaisille ja Juhantalolle. Heillä on ne avaimet poliittisen takalukon avaamiseksi.

Epäpyhän allianssin jäsenet
Marko Vuorenmaa (sd)
Jari Koivisto (sd)