Valivalivali.

(Julkaistu UA:ssa 11.10.2013, Katri Kujanpää)

Anteeksi nyt että valitan. Mutta kun joskus pitää saada valittaa, on kuulemma terapeuttista. Ja kotona ollaan tyytyväisempiä, jos joku muu joutuu välillä valitustani kuuntelemaan. Tuossa vieressä jo kiitellään että juu hyvä, kirjoita ihmeessä, on laajempi kuulijakuntakin.

Siis valivali. Tunnen oloni suunnattoman kyyniseksi. Kärsimättömäksi. Liian monta vuotta valtuutettuna? Oikeasti, niin monta vuotta samoja asioita… ei voi sanoa edes, että kaikki menee eteenpäin hitaasti ja varmasti. Kun osa asioista ei mene eteenpäin lainkaan. Ja taas on istuttu porukalla yli puoluerajojen tasapainottamassa taloutta. Seuran kunniaksi pitää sanoa, että on vuosien varrella tullut istuttua paljon huonommissakin kokoonpanoissa. Nyt sentään keskusteluyhteys on säilynyt, vaikka sanan säilä lentääkin, ainakin yritämme pysyä puheväleissä. Mutta asiat eivät vaan etene. Koko ajan päällä leijuu deja-vuu. Tuntuu, että on sama, istuuko niissä pöydissä vai ei, päätöksenteosta ei ainakaan jää paitsi koska mitään päätöksiä ei synny!

Tai no, eihän tuo nyt ollut ihan reilua. Syntyy jotain. Saimme ”sentään” YT:t aloitettua. Demarit esittivät asiaa kaupunginhallituksessa pöydälle. Ei siksi, ettemmekö tiedä niiden ikävä kyllä olevan tarpeen. Vaan juuri siksi, että poliittiset ryhmät ovat palaveeranneet ja pohtineet, löytyykö laajemmasta talouden tasapainottamispaketista yhteinen näkemys. Koimme, että YT-menettelyn aloittaminen on yksi asia kokonaisuudessa. Tämän rinnalle olisi kuitenkin pitänyt saada ryhmien kantoja siihen, mitä talouden eteen ollaan valmiita tekemään vai ollaanko mitään.  No jotain, äänin 6-3 ne YT:t sitten päätettiin aloittaa.

Kyläkouluasioitakin hierotaan monessa kunnassa, niin jälleen meilläkin. Toivoin, että olisimme voineet valtuustotasolla sopia jonkun oppilasrajan. Eli esimerkiksi oppilasmäärän painuessa alle 25 oppilaan koulu olisi lakkautettu. Ei siis puhuta edes kolmiopettajaisista kouluista. Tällä linjauksella olisimme taanneet valtuustolle työrauhan loppukaudeksi. Mutta ei näytä sekään toteutuvan, aiheeseen palataan siis syksyllä 2014, syksyllä 2015 ja syksyllä 2016….

Huh. Kiitos kun kuuntelitte. Kotijoukoilta terveisiä, keventää kuulemma taakkaa täällä päässä. Joku sanoo nyt että no, itsepä on sinne pyrkinyt. Niin on. Ja valittukin. Siitä huolimatta sitä aina joskus tarvitsee tukea. Voisiko puolue järjestää TSL:n kanssa tästä aiheesta jonkinmoisen ”Luottamushenkilön henkinen jaksaminen, pitkä viikonloppu edistyneille käyttäjille”-kurssin? Tuntuu, että tässä ajassa, tarvetta olisi.

***

Mutta, marraskuussa sitten tavataan piirikokouksessa ja seminaarissa, kokoushan on edustajien lisäksi kaikille jäsenille avoin.  Sote- ja kuntauudistusasiaa, alustajana eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman ja kommentit maakuntaliiton johtaja Pertti Rajala ja sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto. Ja isäntänä tietysti meidän kaikkien oma Voitto ”Vode” Raita-aho. Tapaamisiin siis Karviassa, hyvää syksyä kaikille!