Lavia-liitoksen jälkipuintia

(Lauri Kujanpää, kaupunginhallituksen jäsen (sd.), julkaistu Kankaanpään Seudussa 12.1.2015)

Viime aikoina on Pohjois-Satakunnassa tullut muotiin syyttää kaikesta sitä, ettei Kankaanpään valtuusto hyväksynyt epätoivoista ja aivan liian myöhäistä Lavia-liitosta. Myös Kankaanpään sisäistä päätöksentekoa sillä pyritään edelleen sekoittamaan. Asia tuntuu aiheuttavan suuria tunteita, vaikka syyt olivat silloin selvät ja perustellut. Ne ovat sitä edelleen. Kaikkien asiantuntijoiden mielestä uusi kunta ei olisi ollut taloudellisesti kestävällä pohjalla. Näihin asiantuntijoihin kuului myös kuntajakoselvityksen tehnyt Arto Saarinen, joka esitti Lavian liittämistä Poriin.

Kun koko Pohjois-Satakuntaa koskevaa kuntaliitosselvitystä tehtiin, tuntui olevan kaikille kunnille selvää, ettei selvitys tulisi johtamaan suureen kuntaliitokseen Pohjois-Satakunnassa. Halua tehdä liitoksia ei ollut, kuin pakon edessä. Ja muilla ei pakkoa ollut kuin Lavialla. Usein kuuli myös sanottavan, että jos Kankaanpää ottaa Lavian, niin suurempi kuntaliitos kaatuu jo siihen. Taloudellinen pohja olisi ollut kestämätön. Nyt jälkeenpäin on tietenkin helppo kääntää asia siten, että liitoksia olisi tapahtunut, jos Kankaanpää olisi ottanut Lavian. Ei olisi.

Kuntaliitoskeskustelujen jälkispekuloinnissa on myös helppo unohtaa tiettyjä asioita. Ehkäpä Lavian hyväksyminen Posaan olisi aikanaan siloittanut tietä kuntaliitokseen? Karvia ja Honkajoki kuitenkin vastustivat Lavian ottamista Posaan. Entäpä maakunta-ajattelu. Parkano-liitoksen aikana ei Karvia halunnut maakunnan vaihtoa missään nimessä. Nyt taas on pakko päästä Pirkanmaan sote-alueeseen. Tällä hetkellä meillä Kankaanpäässä on meneillään kahdenkeskiset neuvottelut Honkajoen kanssa. Ne ovat alkaneet hyvässä ja rakentavassa hengessä ja ehkä nyt saadaan palaset loksahtamaan kohdalleen.

Innokkaimmat veturimme Lavia-liitoksessa olivat puheenjohtajamme Juhantalo (kesk) ja Kivelä (ent. kok ) / (nyk. kesk) He ovat äänekkäästi loukkaantuneet kaupunginvaltuuston ”väärästä” päätöksestä. Kuitenkaan koko prosessin aikana he eivät osanneet tuoda esille sellaisia asioita tai laskelmia, jotka olisivat tehneet kuntaliitoksesta valtuuston mielestä järkevän. Onko siis valtuusto väärä vai olivatko luvut vain liian tylyt? Päätöksestä vaikeroimisen voisi mielestäni nyt lopettaa, ja keskittyä uusiin haasteisiin. Asiantuntijoiden mukaan ainoa varma asia, joka liitoksesta olisi seurannut, on se että uusi kuntamme olisi heti alkuunsa ollut kestämättömissä taloudellisissa vaikeuksissa. Tältä onneksi vältyttiin ja nyt palvelut sekä Kankaanpäässä että Laviassa on varmemmin turvattu.