(Katri Kujanpää, julkaistu UA:ssa 21.1.2011)
Keskiviikkoiltana palasin junalla Helsingistä työreissulta ja olin ajattelut jäädä pois Parkanon asemalla. Niin kuin yleensä, ihminen on ostanut lipun paikasta A paikkaan B ja siten ajatellut jäädä jossain kohtaa kyydistä pois. Mutta, maailma ei aina mene niin kuin itse ajattelee eikä aina pääse kyydistä pois vaikka haluaisikin. Parkanoon saavuttiin, juna pysähtyi, mutta sitten, ovetpa eivät meille auenneet. Aikaa pysähdykseen ei ole montaa kymmentä sekuntia, niinpä iski jo paniikki kun vihreää nappulaa painettaessa mitään ei tapahtunut. Eikä tapahtunut viereisessäkään vaunussa. Ja sitten juna jo lähtikin liikkeelle.
Juoksimme muutaman muun kanssa vaunujen läpi, löysimme konduktöörin, joka yritti ensin saada puheistamme tolkkua ja sitten tehdä voitavansa. Lupaa pysähdykseen tai peruutukseen ei kuitenkaan enää saatu, niinpä matkamme jatkui kohti Seinäjokea. Olen joskus ajatellut että näinkin voisi käydä, mutta oikeasti, en ole koskaan uskonut että voisi.
Konduktööri hoiti asian ystävällisesti, mutta eipä heidänkään ammattikuntansa ihmeisiin pysty, etenkään kun on kyseisen junan iltatuurissa yksinään. Hän oli itse ollut junan toisessa päässä ja seurannut, kun kahdesta vaunusta oli väkeä jäänyt asemalle ja luonnollisesti olettanut asian olevan kunnossa tietämättä, että kahden muun vaunun ovet eivät auenneet ja reilut kymmenkunta ihmistä jäi vielä junaan.
No, matkasimme Seinäjoelle. Siellä vaihdoimme etelän suuntaan menevään Pendolinoon, joka oli parisenkymmentä minuuttia aikataulustaan jäljessä. Junan ravintolavaunussa sitten nautimme VR:n tarjoamia pullakahveja ja totesimme että hassua, miten epäonni yhdistää suomalaisia. Muuten me istumme junassa tai bussissa hiirenhiljaa, mutta kun yhteinen epäonni yhdistää, löytyy jutun juurta vaikka millä mitalla. Niin kuin eräs seurueesta sanoi, eipä sitä tiedäkään, miten mukavien ihmisten kanssa sitä matkustaa. Jutusteluamme kuunnellut konduktööri sanoi että on mukavaa, kun tilanteesta huolimatta naurua riittää. Totesimme että mitä me, VR:n mannekiinit, kahvipalkalla pidämme imagostanne huolta.
Parkanoon päästiin, juna teki ylimääräisen pysähdyksen ja mekin pääsimme kunnialla pois junasta. Kotiin ajellessani mietin että juurikin niin, hienoja ihmisiä voi ihan yllättäen ja pyytämättä kohdata missä tahansa, vaikkapa sitten ylimääräisellä matkalla Parkano-Seinäjoki-Parkano. Kiitos siis seurasta kaikille, jotka tämän mielenkiintoisen kokemuksen kanssani jaoitte.
Mutta, tässä tuli jälleen todettua se, että hommaa riittää kaikilla kansanedustajaehdokkailla ja etenkin huhtikuussa valituiksi tuleville. VR tarvitsee lisää resursseja niin henkilöstöön kuin verkon ja kaluston kunnossapitoonkin. Maakuntien julkiset kulkuyhteydet rapistuvat hitaasti ja varmasti ja jos tässä suossa mennään liian syvälle, ei sieltä sitten enää nousta. Jos joku Kehä kolmosen sisällä ei osaa katsoa karttaa, voisivat maakuntien edustajat sitä siellä esitellä. Ja ottaa vaikka ihan välimatkataulukkoja ja kaikkea muuta mukavaa oheisrekvisiitaksi. Suomi on ja tulee olemaan maantieteellisesti pitkien etäisyyksien maa. Infrasta nyt vaan on huolehdittava, vaihtoehtoja ei ole olemassa.
*****************
Ja lopuksi perinteinen tilannekatsaus Kankaanpään, Parkanon ja Jämijärven monikuntaliitosselvityksestä. Ensi viikolla kaikkien kuntien valtuustot kokoontuvat yhteiseen seminaariin Jämi Areenalle. Luvassa on pohdintaa elinkeinoelämän haasteista, asukkaiden vaikutusmahdollisuuksista ja ylipäätään siitä, miten kehitetään uuden kunnan vetovoimaa.
Etenemme selvityksessä reippaasti eteenpäin. Henki on sellainen, että ongelmat, haasteet, tiukat paikat, miten kukin niitä haluaa kutsua, ovat poliittisten päättäjien tiedossa ja niistä halutaan päästä eteenpäin. Ei tätä kukaan ole helpoksi väittänytkään, mutta nämä ovat niitä hetkiä, jolloin politiikasta tulee tahdon asia. Valtuustoryhmien haastatteluissa kysyttiin, onko ryhmällänne jotain reunaehtoja liitoksen toteutumiselle? Meillä Kankaanpään demareilla ei ole kuin yksi. Jos koko homma menee dinosaurusten pelleilyksi, niin sitten sen saa unohtaa. Toivotaan, ettei niin käy.
Toverit, oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille, viiden piirin risteilyä odotellessa.