Ryhmäpuheenvuoro valtuuston torikokouksessa

Puheen piti Heidi Viljanen:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja torikansa,

Vaikka kuluva vuosi on jo pian puolivälissä, on valtuuston kesäkokouksen perinteisenä asiana edellisen vuoden tilinpäätös ja siksi on syytä katsoa menneeseen. Mennyt kertoo meille siitä, millaisen perustuksen päälle vuosi 2024 ja sitä seuraavatkin vuodet Kankaanpäässä rakennetaan.

Jos vuoden 2023 tilinpäätöstä ja kaupungin taloudellista tilannetta pitäisi arvioida kouluarvosanoin, olisi arvosana erinomainen. Eli helposti 9–10 luokkaa. Olimme siis kaupunkina mallioppilas, kuten lukuisat kunnat ympäri Suomen.  Viime vuoden liki 4,9 miljoonan euron ylijäämäinen tulos, ja jo aikaisemmilta vuosilta kertynyt yhteensä n. 10,5 miljoonan ylijäämä antaa turvaa ja puskuria tulevaisuuden varalle.

Taloudellista turvaa todella tarvitsemme, sillä talouden liikkumavara tulee olemaan tulevina vuosina vähäinen. Valtion koronakorvaukset, kuntaliitosavustus ja hyvinvointialueuudistukseen liittyvät kertaluontoiset erät ovat historiaa ja kaikki hyvä loppuu aikanaan. Paluu todellisuuteen on jo alkanut. Ylijäämä muuttuu jo tämän vuoden talousarviossa miljoonan alijäämäksi. Eikä talouden toteuma alkuvuoden osalta ennakoi parempaa.

Silmät auki pitämällä näemme ympärillämme koko ajan haasteita, ei toistaiseksi ylitsepääsemättömiä, mutta sanotaanko jokseenkin pirullisia pilviä, joiden alla meidän on opittava elämään. Meidän on etsittävä ja ennen kaikkea löydettävä ratkaisuja, joilla Kankaanpään kaupungin hyvä tulevaisuus turvataan, ja kaikenikäisten kankaanpääläisten palveluista pidetään huolta. Kaupungin elinvoimaan pitää panostaa entisestään.

Tilinpäätösasiakirja on 145 sivuinen julkinen, kaikkien saatavilla oleva kattava kertomus viime vuodesta. Suosittelen lämpimästi tutustumaan siihen. Sitä lukiessa ymmärtää, miten paljon kaupungissa tapahtuu ja mistä kaikesta kaupunki toimijana kantaa vastuuta. Toki huomattavasti kevyempää kesälukemistoa olisi tarjolla vaikkapa kirjastossa.

Vuoden 2023 alussa lähes puolet kaupungin järjestämisvastuulla olevasta toiminnasta ja samalla taloudesta siirtyi hyvinvointialueille. Samaan aikaan ympäristöterveydenhuolto henkilökuntineen siirtyi osaksi kaupungin toimintaa. Hyvinvointialueuudistus toi merkittäviä muutoksia myös kaupungin toimintaan. Tärkeää on, että kaupungin ja hyvinvointialueen yhteistyö on tiivistä ja sujuvaa. Kankaanpään kaupunki on viime vuosina investoinut merkittävästi Tapalan sote-keskukseen ja aivan keskeistä onkin, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut säilyvät Kankaanpäässä kattavina palvellen samalla koko pohjoista Satakuntaa.

Viime vuonna, kuten jokaisena vuonna, tapahtui paljon hyviä asioita kaupungissamme. Nostan niistä muutaman tässä puheenvuorossani.

Nuorissa on tulevaisuus. Siksi nuoriin ja heidän tarpeisiinsa panostaminen on investointia tulevaisuuteen. Me kankaanpääläiset päättäjät olemmekin yhdessä halunneet panostaa nuoriimme entistä enemmän. Työntekijämäärää nuorisopuolelle on lisätty, nuorisotilojen aukioloaikoja laajennettu ja nuorisovaltuuston ideoita huomioitu entistä paremmin.

Nuorisovaltuuston toiveena ollut koripallokenttä toteutettiin keskustan nuorisotilan piha-alueelle.

Kaupungin tunnettavuutta on lisätty markkinointiin panostamalla. Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkin tunnettavuuteen on panostettu mm. Korpelankulmaan sijoittuvalla pysyväisnäyttelyllä. Myös taidekaupunki-näkyvyyttä on pyritty lisäämään taidegallerioiden näyttelyistä ja Taidekehästä viestimällä.

Entisille kankaanpääläisille, ja muualla asuville kesäasukkaille lähetettiin kirjeitä. 10 000 Kankaanpäässä syntynyttä asuu muualla, joten potentiaalisia paluumuuttajia tuossa joukossa on varmasti. Enää ei tarvitse, kuin saada heitä muuttamaan tänne. Kannustan kaupungin markkinointiin rohkeaa otetta. Kilpailu uusista asukkaista on kovaa ja siksi joukosta pitää erottua.

Kankaanpään kaupungin innovaatiotyöryhmälle erityismaininta ja suuret kiitokset Kankaanpään oman mobiilisovelluksen ideoinnista ja kehittämisestä. Sovellus on ladattu jo noin 2300 kertaa.

Unohtaa ei sovi meidän upeita liikuntapalveluitamme, joihin on investoitu mittavasti. Tuo investointi on kannattanut, sillä liikuntapaikkojen käyttöaste on korkea. Viime vuonna myös uimahallin kävijämäärä kasvoi merkittävästi. Kehuja liikuntapalveluista kuulee sekä kankaanpääläisiltä että ulkopaikkakuntalaisilta. Hyvä me.

Liikenneinvestoinneista puolestaan mainittakoon Paasikivenkadun perusparannus sekä kauan odotettu Tapalankadun kiertoliittymä.

Uusi Hämeenkankaan vedenottamo otettiin käyttöön viime vuoden maaliskuussa. Uusi vedenottamo lisää toimintavarmuutta ja kapasiteettia erityisesti poikkeustilanteissa, joihin on tärkeää varautua. Tärkeää varautumista on myös vesihuoltolaitoksen kyberturvallisuuteen panostaminen. Lisäksi jäteveden keskuspuhdistamon saneeraus on loppusuoralla.

Puhtaan energian investointeja on suunnitteilla edelleen laajasti sekä tuulivoiman että aurinkovoiman osalta.

Kaikenlainen riskienhallinta ja varautuminen on nykyisessä epävarmassa maailmantilanteessa asia, johon myös Kankaanpäässä on kiinnitetty erityistä huomiota. Riskiarviointia tehdään sekä taloudellisesti, toiminnallisesti että vahinkojen ennaltaehkäisyn näkökulmasta. Varautuminen ja riskienhallinta läpi leikkaa koko kaupunkikonsernin aina tietoturvasta henkilöstön saatavuuteen ja jaksamiseen.

Muuttunut turvallisuustilanne heijastuu vahvasti Kankaanpäähän ja meille tärkeään Niinisalon varuskuntaan. Natojäsenyyden ja Yhdysvaltojen kanssa solmitun DCA-puolustussopimuksen myötä harjoitustoiminta Niinisalossa ja Pohjankankaalla tulee olemaan entistä vilkkaampaa. Monien toiveissa saattoi Natoon liittymisen jälkeen olla jopa pysyvien kansainvälisten joukkojen ja Nato-tukikohdan sijoittuminen Niinisaloon. Näyttää siltä, että ihan kaikki suurimmat toiveet eivät sen suhteen ole toteutumassa. Mutta vähempikin kyllä kelpaa.  

Kuten jo aiemmin todettu, luo taloudellinen raami myös meille päättäjille tuleville vuosille mittavan määrän riskienhallintaa. Valtionosuudet vähenevät merkittävästi, inflaatio ja palkankorotukset lisäävät kuluja ja samaan aikaan työikäisten määrä vähenee ja verotulokertymä pienenee. Realiteettejä, joita emme pääse pakoon.

Meidän suurin haasteemme tuleville vuosille on aivan sama, kuin koko Suomessa, ja monissa muissa maissa. Syntyvyyden merkittävä lasku. Vaikea asia, johon ei tunnu ratkaisuja löytyvän.

Kankaanpäässä syntyi viime vuonna vain 71 lasta. Viime vuoden lopussa asukasmäärä oli kaikkiaan 133 asukasta pienempi, kuin vuotta aikaisemmin. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana syntyvyys on ollut kuolleisuutta alhaisempaa ja ennusteiden mukaan Kankaanpäässä asukkaiden määrä vähenee tulevaisuudessa 1000 hengellä kymmenessä vuodessa. Nämä ovat karuja faktoja, jotka vetävät vakavaksi.

Toiveita ja uskoa parempaan pitää olla, mutta nousevaa väestökehitystä ja kaupungin tulevaisuuden palveluverkkoa ei voida laskea vaikkapa viime vuosina kaupunkiimme muuttaneiden ukrainalaisten varaan. Se olisi liian iso vastuu sotaa pakeneville ihmisille.

Näiden rumien lukujen ja todellisuuden viitoittamalla tiellä meidän tulee suunnistaa eteenpäin. Sopeuttamispaineet ovat isoja. Tulevaisuuden palveluverkko ja investoinnit pitää mitoittaa todellisen palvelutarpeen ja väestökehityksen mukaisesti. Vastuun kantaminen tarkoittaa kokonaisuuksien näkemistä ja välttämättä niitä kuuluisia vaikeita päätöksiä. Samalla pitää huolehtia, ettei säästetä kuitenkaan itseämme hengiltä. Entistä tärkeämpää on saada asukasmäärän vähenemistä hillittyä, houkuteltava uusia yrityksiä ja asukkaita kaupunkiimme sekä panostettava palveluihin.

Ja yhden asian haluan vielä sanoa. Asenteet, ja ilmapiiri laajemminkin.

Pidetään jokainen omalta osaltamme huolta siitä, että omalla toiminnallamme ja viestinnällämme välitämme hyvää kuvaa rakkaasta kotikaupungistamme. Asenneilmapiirillä on ennen kaikkea nuorten osalta valtava merkitys. Siihen, että nuoria jäisi tänne ja ennen kaikkea palaisi takaisin kotiseudulleen. Ei siis olla aivan mörököllejä, eihän?

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä hyväksyy vuoden 2023 tilinpäätöksen.

Lisäksi kiitämme koko kaupungin henkilökuntaa ja luottamushenkilöitä kuluneesta vuodesta.

Oikein hyvää kesää kaikille.

Valtuustoryhmämme toivottaa hyvää kesää kaikille! Kuvassa: Katri Kujanpää, Petra Mäensivu, Paula Kuusisto, Lauri Kujanpää ja Heidi Viljanen.