Ei ihme että vieläkin naurattaa
Perjantai 11.6.2010 klo 12:00 – Katri Kujanpää
(julkaistu UA:ssa 11.6.2010)
Sanokaa mitä sanotte, mutta SDP:n puoluekokous Joensuussa oli onnistunut tapahtuma. Vieläkin ympäri Suomen karehtii tovereiden huulilla hymy ja missä useampi paikalla ollut kohtaa, naurattaa ilman ääneen lausuttua sanaa. Tämä on nyt jo tullut todistetuksi useammassa eri yhteydessä.
Kankaanpään kaupungin valtuustoseminaarissa jaksoivat kokoomuksen ja kepun edustajat vinoilla rakkauden puolueesta. En tiedä mitä vinoilemista siinä on, suurinhan niistä on kuitenkin rakkaus ja uskon, että Joensuun hengessä me tulemme tavoittamaan jotain sellaista, josta Suomessa puhutaan vielä vuosikymmentenkin jälkeen.
On sanottu, että sosialidemokraattiselle liikkeelle Suomessa on ollut tunnusomaista se, että se on edustanut vahvaa, historiallista vapauden ja tasa-arvon vaatimusta, mutta myös suurta valmiutta tarttua tulevaan. Tämä ennakkoluulottoman tulevaisuuteen katsomisen soisi nyt saavan lisää tuulta siipiensä alle, etenkin järjestökentässämme. Muutos on meneillään, ollut pinnan alla jo useita vuosia eikä sitä onneksi voi enää mikään pysäyttää. Tulevaisuutta luodaan silloin, kun osaavat näyttävät tietä, oikomatta kuitenkaan sen mutkia liikaa. Auttavat, mutta antavat uusien tehdä omat virheensä. Arvostavat erilaisia tapoja tehdä asioita ja uusia mielipiteitä muistaen, että joskus hekin olivat niitä, jotka tekivät asioita toisin. Päällimmäisenä meillä tulee olla halu maailmanparannukseen ja luottamus toisiimme. Uskon, että nämä ovat tulevaisuuden megtrendejä, niitä hiljaisia signaaleja joista nyt aistimme vasta pintaväreilyä.
Kokouksessa hyväksyttiin Varjosta valoon – työn, hyvinvoinnin, sivistyksen ja puhtaan ympäristön Suomi, tulevaisuusasiakirjamme. Suosittelen iltalukemiseksi. En tiedä ketä pitää kiittää ansiokkaasta tekstin muokkaamisesta luettavaan muotoon mutta moneen muuhun ohjelma-asiakirjaan verrattuna tämä teki minuun vaikutuksen. Vielä vaikuttuneempi kuitenkin olin siitä hengestä, jonka asiakirjasta aisti. Harvinaista, että tällaista lukiessa tarttuu ilo ja tekemisen meininki. Ei siis todellakaan ihme että vieläkin hymyilyttää.
************
Maakuntavaltuusto hyväksyi viime maanantain kokouksessaan maakuntaohjelman, paperin, jonka suuntaviivojen mukaan maakuntaamme viedään seuraavien vuosien aikana eteenpäin. Paljon parjattu ohjelmatyö taisi tässäkin tapauksessa onnistua melko hyvin, sen verran pilkunviilaukseksi ohjelman käsittely kokouksessa meni. Tämä lienee osoitus siitä, että mitään olennaista linjanvetoa ei enää puuttunut vaan voitiin keskittyä ”olennaiseen”.
Ei sinällään, mielestäni nykyinen maakuntavaltuusto on parantanut otettaan keskeisenä maakunnan keskustelufoorumina, pelkkää kumileimasinta siitä ei enää saa. Maakuntavaltuuston kokouksissa on koolla, vaikkakin vain muutaman kerran vuodessa, laaja joukko maakunnan vaikuttajia kaikista puolueista. Jotenkin siis soisi, että tätä tapahtumaa laajemmaltikin hyödynnettäisiin yhteisen hengen, yhteisten asioiden pohtimiseen. Maakuntaohjelman työseminaari oli askel oikeaan suuntaan.
**********************
Kankaanpään kaupunginvaltuustokin seminaarikokousti viime viikolla oikein laivalla saakka. Teemoina olivat osayleiskaavatyö ja ensi vuoden budjettimme. Oli ilahduttavaa huomata, että ennen niin seminaarivastainen valtuustomme puheenjohtaja Juhantalo nyt oikein innostui kehumaan niin seminaarin kuin sen osallistujatkin. Ja nii-in, laivalla on puolensa, kukaan ei pääse kesken kaiken karkuun eikä golffaamaan.
Osayleiskaavatyö on yksi valtuustokautemme isoimmista asioista. Huomatkaa, tässä kolumnissa en puhu monikuntaliitosselvityksestä. Osayleiskaavan ohjaavat vaikutukset heijastuvat pitkälle tulevaisuuteen eikä sitä siksi parane käsitellä puolihuolimattomasti.
Kankaanpää on kaupunki, jonka yksi hieno ominaispiirre on tiivis kaupunkikeskusta, 85 % asukkaistamme asuu noin kahden kilometrin säteellä toristamme. Toisaalta, olemme maantieteellisesti iso kunta, jolla on useita eläviä kyliä. Niiden olemassaoloa ja kehittymistä emme perusteettomasti saa estää. Maalaiskaupunki voikin niin halutessaan noukkia rusinat pullasta, noudattaen samalla tiivistä kaupunkirakentamista ja samalla sallia maaseudun elävyyden. Joten oikein hyvää kesää kaikille ja tervetuloa torstaisin Kankaanpään torille kokemaan kesäisen kaupunkimaisia maalaistorikokemuksia!
Tehdäänkö vai jätetäänkö tekemättä?
Keskiviikko 28.4.2010 klo 10:04 – Katri Kujanpää
(Julkaistu UA:ssa 27.4.2010)
Tuntuu, että toistan itseäni, kun jälleen kirjoitan Pohjois-Satakunnan monikuntaliitosselvityksestä, mutta ajankohtaisten asioiden listalla se vaan jatkuvasti vie voiton muista. Viime viikon maanantaina Kankaanpään kaupunginvaltuuston kokouksessa päätettävänä oli monikuntaliitosselvitykseen osallistuminen. Kankaanpää oli mukana olevista kunnista ensimmäinen, joka asiaa käsitteli ja siitä teki päätöksen. Kankaanpään valtuuston kanta oli yksimielisen myönteinen, hyväksyimme siis osaltamme kuntajohtajien esityksen monikuntaliitoksen selvitystyön ja neuvottelujen pohjaksi ja oikeutimme kaupunginhallituksen jatkamaan selvitystyötä joko kuntalain mukaisella erityisellä kuntajakoselvityksellä tai mukaan lähtevien kuntien omalla selvityksellä. Nyt odotamme Parkanon, Jämijärven, Karvian ja Honkajoen valtuustojen kantaa asiaan.
Tänä keväänä tehdään tai jätetään tekemättä päätöksiä, jotka ovat kiistatta tämän valtuustokauden, kenties parin aiemmankin, tärkeimpiä ja vaikuttavat alueemme hyvinvointiin pitkällä tähtäimellä todella paljon. Mitä sitten jos näitä keskusteluja ei käytäisi eikä selvityksiä tehtäisi? Minusta se tuntuisi siltä, kuin seisoisimme paikoilleen jämähtäneinä muinaisjäänteinä ja antaisimme maailman hoitaa muutoksen puolestamme.
Demareiden valtuustoryhmä on pitkään, jo aiempinakin valtuustokausina ollut sitä mieltä, että näissä asioissa pitäisi edetä, toimia, olla itse mukana muutoksessa luomassa sitä, ei sivustaseuraajana. Kuitenkin ajan henki oli pitkään sellainen, että alueella ei näistä asioista saanut hiiskahtaakaan. En tiedä mistä tämä muutos keskusteluun ja sen sallimiseen on tullut, mutta tervehdin sitä ilolla. Olemme nyt itse päättämässä muutoksen suunnasta, emme vain vastaanottamassa sitä.
Henkilökohtaisestikin kokous oli mielenkiintoinen, sainhan valtuuston 1. varapuheenjohtajan ominaisuudessa vetää kyseisen kokoukseen. Valtuuston puheenjohtaja Juhantalo kun oli jumissa tuhkapilven alla Englannissa.
Valtuuston kokouksessa käytetyissä ryhmäpuheenvuoroissa henki tekemisen meininki. Arvostan sitä, että keskustakin otti nyt valtuustotasolla reilusti kantaa asioihin. Heidän näkemyksistään kun on julkisuudessa ollut liikkeellä erilaisia versioita, joista eivät maallikot oikein ole päässeet kärryille. Näitä asioita on vaikea vielä eteenpäin, jos suurimmalta ryhmältä ei saada selkeää, valtuuston kokouksessa julkituotua kantaa. Jos tosin ryhmä kuin ryhmä muuttuu vähemmistöksi silloin, jos valtuuston enemmistö on asiassa yksimielinen.
Vasemmistoliiton puheenvuoroa ihmettelin enkä liene ainoa. En sen vuoksi, että puheenvuorossa tuotiin ensimmäistä kertaa esille se, että he eivät Satakunnasta halua luopua. Joka toki on aivan sallittu mielipide, ihmettelen vain miksi asia ei ole vuoden aikana ole tullut sen paremmin puheeksi. Vai onko se perinteinen satakuntalaisuus niin syvällä, että juuri sen vuoksi tähän asiaan pitää suhtautua perinteiseen pessimistiseen sävyyn ”ei tästä kumminkaan mitään tule”.
Toivon, että tämän prosessin aikana valtuutetut käyttäisivät omaa henkilökohtaista oikeuttaan mielipiteenmuodostukseen ja sen ilmaisuun. Eivät erilaiset mielipiteet, pohdinnat, asioiden pyöritteleminen puolelta toiselle pahasta ole. Peräänantamattomuus, suvaitsemattomuus ja laput silmillä kulkeminen sen sijaan ovat.
***************************
Vappu lähestyy kovalla tohinalla ja viikonloppuna monet meistä kokoontuvat eri puolilla Suomea yhteen perinteisten vappujuhlien ja marssien merkeissä. Kunniakäynnit vakaumuksensa puolesta kuolleiden muistomerkeillä, puheet ja marssit toreilla ja turuilla, ilmapallot, munkit ja simat, kaikki ne elementit kuuluvat vappuun.
Vappujuhlan vietto on yksi työväenliikkeen yhteiskunnallisen vaikuttamisen muoto. Vappujuhlan puheissa voi hieman normaalia rapsakammin ruotia alueen ja koko yhteiskunnan tilaa, pohtia niin omia kuin muidenkin ryhmien tekemisiä. Käytetään toverit tilaisuus hyväksemme sillä sanoilla on, uskokaa tai älkää, uskomaton voima maailman muuttamisessa parempaan suuntaan.
Sata kuntaa?
Tiistai 20.4.2010 klo 15:07 – Anna Tuulinen-Aaltonen
Lauantaina 17.4.2010 satakuntalaiset demarit kokoontuivat Huittisiin piirikokouksen merkeissä sekä pohtimaan Satakunnan suuntaa seminaarin muodossa. Mielenkiintoisia ja rohkeita puheenvuoroja maakuntamme tulevaisuudesta esittivät mm. kansanedustaja Antti Kalliomäki sekä Rauman kaupunginjohtaja Arno Miettinen. Puheenvuoroissa korostui todellakin rohkeus ja kissan nostamista pöydälle viriteltiin useaan otteeseen.
Ovatko kaikki vaihtoehdot keskustelussa mukana?
Itseäni jäi kaivelemaan keskustelu maakunnan tulevaisuudesta, jolta toivotaan avoimuutta ja aitoa yhteistä ajattelua. Yhteistoiminta maakunnassamme ei toden totta ole ollut saumatonta ja uskalsipa Miettinen jopa kysyä sitä, onko Pori maakunnassa veturi vai imuri. Keskustelua maakuntamme tulevaisuudesta kyllä käydään, mutta siitä uupuu mielestäni yksi näkökulma. Miksi ”Satakunnan repeäminen” muihin maakuntiin ei ole vaihtoehto? Keskustelu ei mielestäni ole avointa, mikäli joku olemassa olevista vaihtoehdoista suljetaan heti kättelyssä keskustelun ulkopuolelle.
Asiaa voidaan tarkastella aivan ”maallikkotasolla”, ottamalla esille Satakunnan kartan. (Ota ihmeessä itsekin se esiin!) Eikö karttaa tarkastellessa herääkin ajatus siitä, että nykyisen maakuntamme jakautuminen viereisiin maakuntiin voisi olla sangen luonnollinen vaihtoehto? Pohjois-Satakunnan kunnista esim. Karvian suuntautuminen vaikuttaisi järkevältä Pohjanmaan suuntaan ja esim. Kankaanpään ja Jämijärven suuntana voisi aivan hyvin olla Pirkanmaa. Vastaavasti esim. Rauman ja Huittisten suuntana Varsinais-Suomi vaikuttaisi järkevimmältä.
Pelastetaanko maakunnan rajat vai asukkaat?
Tuntuu, että keskustelua leimaa tällä hetkellä tärkeys Satakunnan maakunnallisten rajojen pelastamisesta eli Satakunnan säilyminen itsenäisenä maakuntana. Eikö tärkeämpää tulisi olla alueen asukkaiden hyvinvoinnin ja palveluiden pelastaminen? Mikäli palveluiden järkevä järjestäminen vaatii maakunnan ”repeytymistä”, eikö se ole sen arvoista?
Kokemäen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Harri Kivenmaa puhui lauantaina ”leikitsä mun kaa”-ilmiöstä, jolla hän tarkoitti kuntien resurssien, niin taloudellisten kuin eritoten henkisten voimavarojen hupenemista erilaisiin kuntaliitos- ja yhteistoimintaneuvotteluihin, jolloin toimet kunnan perustehtävän osalta jäävät paitsioon. Kunnan tehtävä on huolehtia asukkaistaan ja järjestää heille tarvittavia peruspalveluja, mutta tällä hetkellä kuntien virkamiesten ja luottamushenkilöiden aika sekä resurssit hupenevat hankaliin neuvotteluihin. Kunnan palvelutuotannon kehittämiseen ja asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseen ei yksinkertaisesti riitä voimavaroja, kun pitää vatkata Parasta.
Kuntarakenteen tämän hetkinen pirstaleisuus on todettu, eikä meno voi tällä tavalla jatkua. Olen Harri Kivenmaan kanssa samoilla linjoilla siinä, että rohkeaa valtion ohjausta Paras-hankkeen etenemiseksi nyt todella tarvittaisiin. Varteenotettava vaihtoehto minustakin olisi, että esille todella otettaisiin se Suomen kartta ja piirrettäisiin siihen uudet rajat niin kunnille kuin maakunnille. Kartta sitten ojennettaisiin kuntiin meiningillä ”tässä on teidän uusi kuntanne, joka aloittaa toimintansa vuoden 2013 alusta, tässä on rahat kehittämistyöhön, tehkää siitä yhdessä toimiva”. Tämä toki vaatisi nimenomaan resurssiohjausta kuntiin. Kehitystyötä ei voitaisi toteuttaa samalla tavalla kuin tähän asti on valtio kuntia kohdellut, määräämällä jatkuvasti lisää tehtäviä ja vastuuta antamatta resursseja ja valtaa. Mikäli kunnille todella annettaisiin päätösvaltaa oman alueensa kehittämisessä, uskon että kuvailemani kaltaiset ”pakkoliitokset” poikisivat kuntien asukkaiden kannalta hyviä ratkaisuja ja ennen kaikkea vapauttaisivat kuntien päättäjät tekemään ”oikeita töitä” kunnan ja kuntalaisten hyvinvoinnin eteen. Se on syy, miksi ainakin itse olen kuntapolitiikan areenoille pyrkinyt mukaan – tahto edistää kuntalaisten hyvinvointia ja turvata laadukkaat julkiset peruspalvelut.
Anna Tuulinen-Aaltonen
Sosionomiopiskelija, Kankaanpään työväenyhdistyksen johtokunnan jäsen
Satakuntalaisuus koetuksella?
Tiistai 9.3.2010 – Katri Kujanpää
Julkaistu UA:ssa 9.3.2010
Huomenna kokoontuu Porissa PoriAreena. Keskustelun teemana on mainoksen mukaan ”Repeääkö Satakunta lopullisesti”? Keskustelijoina ovat maakuntajohtaja Pertti Rajala, Kankaanpään kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kauko Juhantalo ja Satakunnan Kansan päätoimittaja Jouko Jokinen.
Arvovaltainen joukko. Pelkäänpä vain, että Pohjois-Satakunnan näkemys jää melko ohueksi ja yksipuoliseksi. Juhantalo on useassa yhteydessä korostanut sitä, että hän henkilökohtaisesti ei ole mitenkään ihastunut alueella suunniteluihin selvityksiin, puhumattakaan mahdollisista lopputuloksista.
Asemansa ja henkilökohtaisen persoonansa vuoksi moni voi ajatella Juhantalon mielipiteitä koko Pohjois-Satakunnan mielipiteinä. Uskokaa tai älkää, mutta näin ei ole, ei edes keskustalaisten kesken. Juhantalo edustaa omaa näkemystään, ei esimerkiksi Kankaanpään kaupunginhallituksen yksimielistä kantaa. Valtuuston kantaa selvityksen tekemiseen ei vielä ole, huhtikuun loppuun mennessä sekin on selvillä kaikissa näissä kunnissa.
On hyvä, että asioista keskustellaan ja niitä pohditaan, en kuitenkaan ymmärrä esillä olleita näkemyksiä siitä, että Pohjois-Satakunnan pitäisi nyt pelastaa Satakunta. Tai sitä, että Pohjois-Satakunnassa käytävät pohdinnat olisivat yleensäkään nyt se viimeinen niitti yhtenäisen Satakunnan tulevaisuudelle. Ovatko ne? Onko tämä keskustelumme monikuntaliitosselvityksestä aiheuttanut jotain, mitä en ole ennen huomannut? Mistä tämä yltiöpäinen satakuntalaisuus juuri nyt on pullahtanut?
Mielestäni alueen etu menee näissä pohdinnoissa nyt maakunnan edun edelle. Ei hallinnollinen raja vaikuta satakuntalaisuuteeni tai leveään Kankaanpään murteeseeni. Pohjois-Satakunnalle on aina tärkeää, että Porilla menee hyvin, koska olemme samaa toiminnallista aluetta. Alueellemme on myös tärkeää, että Tampereella ja Seinäjoella menee hyvin. Maantiede on tosiasia, jota ei voi muuttaa, mutta jos ihmiset haluavat viettää aikaansa Ideaparkissa tai Ikeassa, on se osoitus siitä, että liikkumista ja kaupankäyntiä ohjaavat jo muutkin asiat kuin välimatka.
Itse haluan uusia, ilman vaalipiirijakoja ajateltuja näkemyksiä siitä, miten me täällä pohjoisessa elämme ja järjestämme tärkeät lähipalvelumme vaikkapa kymmenen vuoden kuluttua. Enkä toivo kenenkään enkä minkään tätä keskustelua rajoittavan vain omista lähtökohdistaan. Toivon, että jos jollain jotain annettavaa on, sisältö ja ideat tuodaan mukaan näihin keskusteluihin. Väitän, että se on kaikkien etu, jos saamme luotua jotain uutta ja entistä elinvoimaisempaa, rajan sijainnista riippumatta. Aina Suomen kartalla tulee olemaan joitain hallinnollisia rajoja, mutta tällä valtuustokaudella käytävät keskustelut eivät ole niitä, joissa ratkaistaan hallinto, näillä keskusteluilla ratkaistaan tulevaisuus.
*****
Eilen oli naistenpäivä. Kansainvälisen naistenpäivän historia juontaa juurensa vuoteen 1857 ja New Yorkissa naisten tekstiilitehtaassa järjestämään lakkoon. Pitkälle on tultu noista ajoista. Kiitos siis niille naisille, jotka omalla toiminnallaan jättivät muistijäljen historiaan ja voimme tätäkin päivää viettää. On hyvä huomata, että me jokainen omalla toiminnallamme teemme joka päivä maailmasta joko tasa-arvoisempaa tai epätasa-arvoisempaa. Pienikin asia voi tukea historiallista jatkumoa parempaan, hitaasti mutta varmasti.
Omalla luottamushenkilöurallani on ilo ollut havaita ”tytöttelijöiden” olevan pikkuhiljaa katoava luonnonvara. Ainakaan en pitkään aikaan ole törmännyt kehenkään sellaiseen. Lapsen hoitaminen on sitten toinen lukunsa. On hieman huvittavaa, kun minulta kysytään jossain kokouksessa että ”no kukas sun lastas hoitaa”. En voi yleensä vastustaa kiusausta vastata ”ei sitä kukaan hoida, se on isänsä kanssa kotona”.
No, toki näistä suurin osa on vain harmitonta jutustelua, mutta aina joskus vieläkin törmää niihin, joiden mielestä lienen väärässä paikassa. Tuntemuksia voi joskus kuvata vaikka karrikoidusti kirjailija Rebecca Westiä siteeraten: ”En ole koskaan onnistunut selvittämään mitä feminismi tarkalleen ottaen on; tiedän vain, että minua kutsutaan feministiksi aina kun ilmaisen ajatuksia, jotka erottavat minut kynnysmatosta.”
Miten sinä pärjäät huomenna?
Tiistai 9.2.2010 klo 14:40 – Anna Tuulinen-Aaltonen
Viiden piirin risteilyllä 7.-8.2.2010 keskusteltiin ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä ja nautittiin erinomaisista alustuksista, joita tarjoilivat mm. Maria Guzenina-Richardson sekä Ari Korhonen. Keskustelua käytiin julkisten palvelujen turvaamisesta, yhteiskunnan nykytilasta ja paremman huomisen luomisesta. Vahva usko omiin periaatteisiimme ja sosialidemokraattisen liikkeen olemassaolon tärkeyteen ovat avainasioita. Positiivinen asenne ja ”hyvä tekemisen meininki” omassa porukassa näkyvät pitkälle.
Korhonen luonnehti SDP:tä asiaorientoituneeksi puolueeksi, mikä sinänsä on hyvä asia, eikä meidän tulevaisuudessakaan tarvitse kalastella suosiota julkisuustempuilla. Seminaarissa kuitenkin pohdittiin, miten sen kaiken hyvän asian saisi käännettyä sille toivotulle kansankielelle. Miten voisimme auttaa jokaista näkemään asiat sellaisina kuin ne ovat, ilman korulauseista ”höpönhöpöä” ?
Muutama kysymys juuri sinulle
Suomalaisen hyvinvointipolitiikan kivijalkaa ovat laadukkaat, edulliset ja hyvin tuotetut julkiset palvelut. Tätä kivijalkaa ollaan romuttamassa juuri nyt. Annatko sinä sen tapahtua?
Päivähoito, lapsilisä, peruskoulu, opintotuki, äitiysavustus, sosiaalipalvelut, työvoimapalvelut, terveyskeskus ja monet muut julkiset palvelut ovat käyttäjille joko täysin tai lähes ilmaisia, koska niitä kustannetaan mm. verovaroin. Ne ovat ehkä meille arkipäivää, mutta ne eivät ole itsestäänselvyyksiä. Oletko sinä valmis luopumaan niistä?
Yksityisiä terveydenhuollon palveluja käytetään pelottavan yleisesti ja onhan näille bisneksille annettu porvarihallituksen puolelta erinomaisesti tilaakin kukoistaa. Usein kuulee sanottavan, että yksityisen sektorin palvelut ovat parempia, nopeampia ja asiakasystävällisempiä, enkä voi väittää etten olisi itsekin joskus näin ajatellut. Miksi julkiset palvelut eivät voisi olla vielä parempia?
Eikö olekin surullista, miten vanha sananlasku ”rahalla saa ja hevosella pääsee” pitää niin hyvin paikkaansa tällaisena aikana, 2010-luvun Suomessa. Hyvätuloisen työssäkäyvän voi olla helppo käyttää yksityisiä palveluja, eikä niistä maksaminen ole ongelma. Entä jos sinulla ei ole huomenna töitä?
Julkisen sektorin palvelujen turvaaminen vaatii valtiolta määrätietoista panostusta ja aitoja toimia kuntatalouden elvyttämiseksi. Ei riitä että siirretään vastuuta, vaan täytyy myös antaa resursseja ja luoda edellytykset palvelujen järjestämiselle. Valinnan vapaus ei toteudu tasa-arvoisesti, mikäli vain ne voivat valita, joilla on varaa. Onko sinulla?
On tietysti luonnollista esittää kysymys, kuka sen kuntatalouden elvyttämisen sitten maksaa. Maria Guzenina-Richardsonia lainatakseni, vastaus ei voi olla ”meidän lapsemme maksavat”. Meidän kaikkien on maksettava tämä, nyt. Oletko sinä valmis siihen?
Porvarihallitus mainostaa itseään mainitsemalla, ”ettei se leikkaa”. Tämä ei ole koko totuus, sillä toimillaan se ajaa kunnat ahtaalle ja pakottaa ne leikkaamaan palveluista. Sen maksavat kaikista pienituloisimmat ja tavalliset työssäkäyvät ihmiset, pakotettuina kalliiden yksityisten palvelujen käyttäjiksi, koska julkinen sektori ei palvelutarpeeseen pysty vastaamaan. Onko se sinun mielestäsi reilua?
Meidät pitää löytää
Tämän hetkinen hallitus ei toimi hyvinvointivaltion säilyttämisen puolesta. Se linjaa toimiaan suurituloisten ja hyvinvoivien kansalaisten etujen mukaisesti, niin kuin porvarien toki kuuluukin. Siksi on entistä tärkeämpää että meitä demareita nähdään ja kuullaan jatkuvasti puhumassa periaatteidemme puolesta. Ei riitä että puhumme keskenämme, vaan keskustelu perusarvoista ja paremmasta huomisesta on vietävä sinne, missä sitä tarvitaan. On tärkeää että kaikki turvallisuutta ja hyvinvointia kaipaavat oviemme takana kulkijat löytävät meidät. Lionel Richien sanoin: ”Hello, is it me you’re looking for?”
1999 hyväksytyssä SDP:n periaateohjelmassa mainitaan sosialidemokratian päämääränä olevan vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden oikeudenmukainen yhteiskunta. Hallitus ei nyt ole rakentamassa sellaista tulevaisuutta ja siksi tarvitaan meitä. Me voimme yhdessä rakentaa onnellisuusyhteiskuntaa, jossa on parempi olla. Sosialidemokraattisen liikkeen perusarvoihin kuuluu yhteisvastuu. Olethan sinä valmis kantamaan vastuun myös kaikkein heikoimman puolesta?
Tämän tiivistelmän seminaariristeilyn ajatuksista kirjoitti
Anna Tuulinen-Aaltonen
Sosionomiopiskelija, Kankaanpään työväenyhdistyksen johtokunnan jäsen.
Uuden Ajan uusi aika
Lauantai 9.1.2010 klo 16:52 – Katri Kujanpää
(julkaistu UA:ssa 5.1.2010)
Uusi Aika, yli 100-vuotias sosialidemokraattisen aatteen äänitorvi, on tänään jälleen uudistusten edessä. Lehden historiaan mahtuu monenlaista, nyt vuoden 2010 aikana tulevat muutokset tuovat jälleen mahdollisuuden uudistua, terävöityä haasteiden edessä. Muutos tuo mahdollisuuksia, niin nyt kuin aiemminkin historiassa.
Toivon, että tulevasta lehdestä syntyy entistäkin vahvempi satakuntalainen, poliittinen paikallislehti, joka kertoo asioista valtavirrasta poikkeavista näkökulmista. Minusta on mukavaa ja mielenkiintoista lukea, mitä tovereille maakunnan eri puolilla kuuluu ja mitkä ovat niitä ajankohtaisia asioita, minkä parissa kulloinkin painiskellaan. Rikas uutisointi saman asian eri kanteilta on aina ollut lukijan ilo. En haluaisi, että olisimme maakunnassamme yhden totuuden varassa.
*********
Uuden vuoden aatto on ollut perinteisesti iloisen riehakas päivä, uuden vuoden, puhtaan pöydän odotusta. Sellon tapahtumien vyöryminen tajuntaan netin uutisvirran kautta vei kaiken ilon pois. Miten ihminen voi olla toiselle niin paha. Mitä niin suurta maailmassa voi olla, että ihminen kokee oikeudekseen ryöstää toiselta elämän?
Entä mitä suurta ylemmyydentunnetta kokevatkaan ne muka ”tavalliset”, todellisuudessa kammottavan rasistiset ihmiset, jotka verkossa ovat avoimen väkivaltaisesti maahanmuuttajia vastaan. Tällaisessa rikoksessa ei ole kyse Suomen maahanmuuttopolitiikasta. Siitä on säädytöntä yrittää tehdä tekosyytä sille, että kyse oli melko tyypillisestä suomalaisesta rikoksesta, sairaasta mustasukkaisuudesta ja silmittömästä väkivallasta. Sen seurauksena Suomessa kuolee vuosittain 30 naista, täysin ilman maahanmuuttajapolitiikkaa.
Älkäämme siis vetäytykö minkään verhon taakse perustellaksemme ja selittääksemme väkivaltaa. Älkäämme yrittäkö suvaita pahuutta. Sivistyneen yhteiskunnan tulee kunnioittaa ja arvostaa ihmistä. Pelottaa, mikä on tämä yhteiskunta, johon olemme luisumassa. Syvä osanottoni kaikkien uhrien omaisille ja läheisille.
************
Keväällä eräässä tilaisuudessa Kankaanpäässä pohdin sitä, miten alueemme viiden kunnan yhteinen yhteistyörutistus, Posa, (Pohjois-Satakunnan peruspalveluliikelaitos kuntayhtymä, jestas tätä nimeä…) on suuri kysymysmerkki. Me odotamme vieläkin, koska saamme varmuuden siitä, että kokonaisuus on jonkun hanskassa. Posa tuottaa meille meidän tärkeimmät palvelumme. Olen vakaasti vieläkin sitä mieltä, että luottamushenkilöiden yli puolue- ja kuntarajojen on lisättävä omaa yhteistyötään ja otettava se rooli, mikä heille kuuluu.
Muuten saamme vain lukea lehdistä, miten vastuuta pallotellaan viranhaltijoiden toimesta eri tahoille eikä kukaan tunnu tietävän tai haluavan tietää kokonaisuudesta mitään. Me olemme tämän hallinnollisen himmelin luoneet, on meidän vastuullamme huolehtia että sen kaikki osat toimivat. Me emme saa sortua syyllisten etsimiseen logiikalla ”niin niin mutta kun ne siellä päättivät”. Tämä on yhteinen asiamme, jonka on onnistuttava ja uskon se onnistuvan parhaiten yli puolue- ja kuntarajojen tapahtuvalla luottamushenkilöyhteistyöllä.
***************
Moni meistä varmaan miettii joskus, miksi viitsii käyttää vapaa-aikaansa näin epäkiitollisessa vapaa-ajanharrastuksessa, harrastuksessa, jossa ei ole yleensä kuin niukkuutta jaettavana ja vaikeita päätöksiä tehtävänä. Uskon, että syy siihen on halu parantaa maailmaa. Halu olla mukana asioissa, palkitsevissa pienissä hetkissä, niissä, joissa huomaa, että maailma on siirtynyt ihan edes piirun verran parempaan suuntaan.
Pikku-prinssin kirjoittajan, lentäjän ja kirjailija Antoine de Saint-Exupéry, sanoin: ”Olla ihminen, se on: tuntea vastuuta. Se on syyllisyyden tuntoa kurjuudesta, johon ei oikeastaan ole syypää. Se on ylpeyttä voitosta, jonka toverit ovat saavuttaneet. Se on: tuntea olevansa osallisena koko maailman rakennuksessa oman kivensä siihen pannessaan.”
Menestystä vuodelle 2010!