(Katri Kujanpää, julkaistu UA:ssa 30.9.2011)
En ole koskaan ennen ollut mukana oikeassa karvalakkilähteystössä. Tiistaina olin, kun Kankaanpään, Jämijärven ja Parkanon kuntaliitosjoukkueella matkasimme eduskuntaan ja kävimme tapaamassa kuntaministeri Henna Virkkusta (kok.) Eduskunnan 2. varapuhemies Anssi Joutsenlahti (ps.) kuului yhtenä jäsenenä lähetystöömme ja niinpä Anssin johdolla vaelsimme arvokkaita käytäviä pitkin maan hallituksen neuvotteluhuoneeseen ja jäimme hieman jännittyneenä odottamaan ministeriä. Näet jos joku väittää, etteikö tuollainen karvalakkilähetystövierailu hieman poikkea jännitteeltään ministerin juttuttamisesta vaaliteltan nurkalla hernesoppalautanen kädessä, puhuu palturia. Kyllä siinä muuten on vain pikkaisen sellainen erilainen vivahde.
Ministeri Virkkunen oli luonteva ja asiallinen. Meille delegaation jäsenille jäi tapaamisesta positiviinen kuva, toki myös siksi, että ministeri ykskantaan totesi meidän olevan oikealla tiellä. Tästä sitten jatkamme ja parin kolmen kuukauden sisällä teemme päätöksiä. Onhan tässä sitten edessä paljon asioita, joiden hoitaminen käytännön tasolla tulee olemaan jotain muuta kuin silkin tilkkuja. Olen kuitenkin sen verran idealisti, että jaksan uskoa asioiden olevan ratkaistavissa parhain päin. Se vain vaatii oikeat ihmiset oikeille paikoille sovittelemaan palapelin palaset paikoilleen. Ei tämä mitään tähtitiedettä ole.
******
Elokuun Tekniikka ja Taloudessa vuorineuvos Jorma Eloranta kirjoitti kolummin, jossa hän aiheestakin oli huolissaan julkisen talouden alijäämästä. Minua jäi kuitenkin häiritsemään se, kun Eloranta pohti, että julkisen sektorin työnantajilla ei ole varaa työntekijoiden palkkoihin ja että julkinen sektori on sopeuttanut toimiaan huomattavasti vähemmän kuin yritykset 2008 taantumassa ja sen jälkeen.
Ensinnäkin, Elorantakin on (toivottavasti) veronmaksaja ja sitä kautta julkisen sektorin työnantaja. Mielestäni jokainen, joka maksaa veroa, on tietyllä tavalla julkisen sektorin työnantaja, myös julkisella sektorilla työskentelevät itse. Ja väitän näin työnanantajana, että kyllä Jorma, kyllä meillä on niihin palkkoihin varaa.
Toisekseen, totta kai yrityssektori on sopeuttanut enemmän kuin julkinen. Jos yrityksillä ei ole tilauksia, ei ole töitä, väkeä lomautetaan tai laitetaan pihalle eikä palkankorotuksista tarvitse haaveilla. Kunnalla ja valtiolla yleensä on aina tilauksia eli töitä mutta ei rahaa. Taantuma tai ei, koulua käydään, yliopistoissa opiskellaan, ihmisiä syntyy, sairastuu, luntakin saattaa sataa ja aurata pitäisi, lapset tarvitsevat päivähoitoa, puhdasta vettä pitää tulla kraanasta … tiedättehän, lista on pitkä. Vaikka ei ole rahaa, kysyntää on. Ei siis täysin voida noudataa samaa kaavaa kuin yrityksissä, väkeä ei voi samalla logiikalla lomauttaa tai vähentää.
Sitä en kiellä, etteikö monia asioita julkisella sektorilla voisi toteuttaa toisin, etteikö järjestelmiin, orginisaatioihin ja toimintamalleihin olisi syytä kajota. Päinvastoin, olen vahvasti sitä mieltä, että jotain olisi tarvinnut tehdä jo pitkän aikaa sitten. En vain pidä ylimielisestä tavasta, jolla yksityinen ja julkinen sektori asetaan vastakkain. Käsittääkseni se ei ole kenenkään etu.